SKY selvittää mahdollisuutta järjestää Eurocorr-kongressi Suomessa, ja sen vuoksi muutama SKY:n hallituksen jäsen ja toiminnantarkastaja kävivät tutustumassa Tampere-talon tiloihin ja Tampereen mahdollisuuksiin kongressin järjestämispaikkana. Tilat vaikuttivat erinomaiselta kongressin tarpeisiin, sillä eri kokoisia tiloja on runsaasti ja suurimpaan saliin mahtuu jopa 1800 henkilöä.
Vuosittain järjestettävä Eurocorr-kongressi on maailman merkittävin korroosioalan kongressi, ja sinne tulee yli tuhat osallistujaa ympäri maailman. Kolmen ja puolen päivän ajan pidetään tieteellisiä esityksiä eri aiheryhmistä, minkä lisäksi kongressissa on postereita ja kymmenien yritysten näyttelyalue. Tilojen kannalta haatavaa on se, että samanaikaisesti pidetään esitelmiä 14 eri salissa, joista pienimpäänkin pitää mahtua vähintään 50 kuulijaa. Suomessa toinen kongressin tilavaatimukset täyttävä paikka on Helsingin Messukeskus, jonka tiloihin puheenjohtaja kävi tutustumassa jo aiemmin.
Tämän vuoden Eurocorr järjestetään Norjan Stavangerissa 8.-11.9.2025. Osallistujaksi voi rekisteröityä vielä paikan päällä. Lisätietoa löytyy kongressin sivuilta.

Kuva Leila Walldén